Barkerin alueen kasvun tulee huomioida myös nykyiset asukkaat

02.10.2026

Turun kaupunginvaltuusto käsitteli tällä viikolla Barkerin ja Alfan alueen asemakaavan muutosta. Alueen kehittäminen lähellä keskustaa on lähtökohtaisesti kannatettavaa. Turku tarvitsee uusia asuntoja, ja kaupungin täydentäminen valmiin infrastruktuurin äärellä on järkevää. Kasvun rinnalla on kuitenkin arvioitava sen vaikutuksia myös nykyisten asukkaiden näkökulmasta.

Alueelle suunnitellaan noin 700 uutta asukasta. Samalla alueen mittakaava muuttuu merkittävästi. Raunistula tunnetaan omaleimaisesta ja pääosin pientalovaltaisesta ympäristöstään, mutta alueelle esitetään useita viisi- ja kuusikerroksisia rakennuksia. Moni lähialueen asukas kokee perustellusti, että rakentamisen mittakaava on ympäristöön nähden liian suuri.

Suurimmat huolenaiheet liittyvät kuitenkin liikenteeseen. Usein korostetaan, että hyvät joukkoliikenneyhteydet vähentävät autoilua, mikä pitää varmasti osittain paikkansa. Lapsiperheiden arki, työmatkat ja harrastukset edellyttävät silti liikkumista tavalla, jota ei aina voida hoitaa joukkoliikenteellä. On vaikea uskoa, ettei lähes 700 uuden asukkaan sijoittuminen alueelle näkyisi myös liikennemäärissä.

Alueen autoliikenne tukeutuu käytännössä yhteen pääyhteyteen, Raunistulantiehen ja sen liikennevaloristeykseen Raunistulan puistotiellä. Vaikka liikuntakeskus Alfan toiminnan päättyminen vähentää osaltaan liikennettä, ei se poista uusien asukkaiden tuomaa lisäystä.

Liikenteessä tärkein kysymys on turvallisuus. Raunistulan alueella asuu paljon lapsiperheitä, ja Raunistulantien varrella on useita liikennevalottomia suojateitä, joita lapset käyttävät päivittäin koulu- ja harrastusmatkoillaan. Liikenteen lisääntyessä myös riskit kasvavat, minkä vuoksi turvallisuusvaikutukset on arvioitava huolellisesti.

Huomiota on kiinnitettävä myös rakennusvaiheeseen. Ennen uusien asukkaiden muuttoa alueella on edessä vuosia kestävä työmaa raskaine kuljetuksineen. Samoja katuja käyttävät päivittäin koululaiset, harrastuksiin kulkevat lapset ja muut alueen asukkaat. Turvallisuudesta on huolehdittava koko rakentamisen ajan.

Myös pysäköinnin riittävyys herättää kysymyksiä. Kokemus monista uusista asuinalueista osoittaa, että todellinen autopaikkatarve ei aina vastaa suunnitelmia. Jos paikkoja ei ole riittävästi, pysäköinti siirtyy kadunvarsille ja vähitellen ympäröiville asuinalueille. Tätä kehitystä monet Raunistulan asukkaat pelkäävät jo nyt.

Turku kasvaa, mutta kasvun on oltava sellaista, että myös nykyiset asukkaat kokevat sen parantavan omaa elinympäristöään. Siksi myös lasten turvallisuuden, liikenteen sujuvuuden ja pysäköinnin riittävyyden tulee olla Barkerin alueen jatkosuunnittelun keskeisiä lähtökohtia, eivät pelkkiä sivuhuomioita.

Miina Kankaanranta kaupunginvaltuutettu, Turku (ps.)

Share